lauantai 4. tammikuuta 2014

Oodi uudelle vuodelle

Uusi vuosi lähti käyntiin niin että pamahti. Monille uusi vuosi on uuden alku, minkä saattaa huomata vaikkapa kuuluisista uudenvuodenlupauksista, joissa luvataan parantaa tapoja tai asetetaan uusia tavoitteita alkavalle vuodelle. Osa myös pysähtyy tutkiskelemaan mennyttä vuotta; mitä on tapahtunut, mitä ei tapahtunut, mitä on saanut aikaan ja mitä voisi itsessään kehittää.

Itse en harrasta uudenvuodenlupauksia. Syy lienee siinä, että tutkiskelen itseäni sekä käyttäytymistäni koko ajan ja pyrin sen pohjalta kehittämään itseäni joka päivä. Uusi vuosi ei ole minulle uuden alku, vaan vanhan kehittämistä. Aina on jotain parannettavaa, ihminen ei koskaan ole valmis. Jokainen päivä ja jokainen hetki on uusi mahdollisuus eikä milloinkaan ei ole liian myöhäistä loikata polulta toiselle tai aloittaa alusta. Loppujen lopuksi elämässä on tärkeintä olla onnellinen.

Nyt kun kerran paljastin synkän salaisuuteni, toisin sanoen suhteeni uudenvuodenlupauksiin, aionkin niiden sijaan jakaa 12 voimaannuttavaa sitaattia – yksi vuoden jokaiselle kuukaudelle: 

1. Kipu on väistämätöntä; kärsimys on vapaaehtoista. – Hindulainen filosofia
2. Elämä on juna, ei asema. – Paulo Coelho
3. Kaadu seitsemän kertaa, nouse ylös kahdeksan kertaa. – Japanilainen sananlasku
4. Ajattelitpa pystyvästi johonkin tai et, olet oikeassa. – Henry Ford
5. Nauti elämästäsi tänään, koska eilinen on mennyttä eikä huomista välttämättä tule. – Alan Coren
6. Pimeys ei voi karkottaa pimeyttä; ainoastaan valo voi. Viha ei voi karkottaa vihaa; ainoastaan rakkaus voi. – Martin Luther King
7. Elämä on kuin pyörällä ajo; pitääksesi tasapainon sinun täytyy pysyä liikkeellä. – Albert Einstein
8. Älä itke koska se on ohi vaan hymyile, koska se tapahtui. – Dr. Seuss
9. Ole se muutos, jonka toivoisit näkeväsi maailmassa. – Mahatma Gandhi
10. Elämä ei ole itsensä löytämistä vaan itsensä luomista. – Geroge Bernard Shaw
11. Tyynet meret eivät saa aikaan taitavia purjehtijoita. – Afrikkalainen sananlasku
12. Onnellisuus kumpuaa enemmänkin omasta asenteestamme kuin ulkoisista tekijöistä. – Dalai Lama

Tulitetaan tänä vuonna iloa oikein olan takaa! Mahtavaa alkavaa vuotta kaikille! 


Kuva otettu Tansaniassa. Upendo on swahilia ja tarkoittaa rakkautta.


perjantai 6. joulukuuta 2013

Isänmaallisuudesta itsenäisyyteen ja toisin päin

Pari viikkoa sitten löysin itseni tutkailemasta itsenäisyyden merkitystä itselleni sekä muille. Kaupat alkavat täyttyä jouluaiheisista tuotteista jo lokakuussa ennen kuin edes huomataan, että tässähän on vielä itsenäisyyspäiväkin tulossa ennen tuota Kristuksen syntymäjuhlaa. Sitten jossain vaiheessa ne pari sinivalkoista kynttilää ilmestyvät kassan luo viimeinen-mahdollisuus-suklaapatukoihin –hyllyn viereen. Tokikaan tämä ei tarkoita, etteivätkö ihmiset juhlisi itsenäisyyspäivää saati sitä arvostaisi. Ken tietää, ehkäpä itsenäisyyspäivästä ei tarkoituksella tehdä kaupallista juhlaa.

No mutta asiaan! Lähestyneen itsenäisyyspäivän innoittamana sain loistoidean tutkia asiaa tarkemmin kyselyn muodossa. Kyselyyn vastanneiden määrä ei ole kovinkaan suuri, mutta suuntaa-antava siitä huolimatta. Kysely koostui kolmesta kysymyksestä:

1. Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen sanasta ”isänmaallisuus”?
2. Onko isänmaallisuus mielestäsi positiivinen vai negatiivinen asia?
3. Arvostatko Suomen itsenäisyyttä?

Tulokset olivat erittäin mielenkiintoisia. Vastauksissa oli paljon samaa, mutta myös vaihteluja. Suurimmalla osalla, 32 %:lla tuli isänmaallisuudesta ensimmäisenä mieleen kotimaan kunnioitus sekä ylpeys sen kulttuurista, arvoista ja perinteistä. 26 % kyselyyn osallistuneista vastasi veteraanit. Muita samantyylisiä vastauksia olivat mm. maan puolustus, lainkuuliaisuus, Suomen lippu, omat isoisät sekä itsenäisyyspäivä. 16 %:lla tuli mieleen myös sota. Ja tässä tulee nyt se suuri heitto: 21 %:lla tuli isänmaallisuudesta mieleen rasismi ja suvaitsemattomuus. Tähän liittyen mainittiin myös skinit ja Suomi-leijona sekä Suomen lipun polttaminen. Vaikka suurimmalla osalla tuli isänmaallisuudesta mieleen positiivisia asioita, moni kuitenkin lisäsi, että liiallinen isänmaallisuus ei välttämättä ole hyvästä. Eräs kyselyyn vastanneista mm. kommentoi, että urheilukilpailuissa oman maan ”palvominen” on lähes suotavaa, mutta muutoin maailma on nähtävä myös suuremmilla silmillä. Tästä huolimatta 74 % kokee isänmaallisuuden positiivisena asiana. 11 % sanoi näkevänsä isänmaallisuuden negatiivisena ja loput olivat sitä mieltä, että se on kumpaakin. Kolmas kysymys oli huomattavasti helpoin ja vastaus siihen tuli lähes jokaiselta heti samalla sekunnilla; 95 % kertoi arvostavansa Suomen itsenäisyyttä.

Tämä päivä on Suomen päivä - nautitaan siitä yhdessä. Oikein hyvää itsenäisyyspäivää Suomi, suomalaiset, Suomessa asuvat, suomenmieliset ja he, jotka tuntevat olevansa osa tätä suurta juhlaa! 

Kuva Googlen kuvahausta

lauantai 2. marraskuuta 2013

Ennakkoluuloista

Tuula on 43-vuotias. Hän rakastaa lapsiaan enemmän kuin mitään muuta. He ovat hänelle kaikki kaikessa, ja siksi Tuula pitääkin huolen siitä, että heillä on aina kaikki hyvin. Joidenkin mielestä hän on jopa aivan liian ylisuojeleva heitä kohtaan, minkä takia häntä katsotaan hieman kieroon. 
Tuulan kuopus kuoli muutama vuosi sitten vain 16-vuotiaana liikenneonnettomuudessa.

Santeri on 26-vuotias. Myös hänelle perhe on tärkeintä. Hän viettää huomattavan paljon aikaa äitinsä luona. Hän soittaa äidilleen joka ilta varmistaakseen, että hänellä on kaikki hyvin ja kertoakseen, kuinka tärkeä hän on. Santeria pidetään kypsymättömänä ja usein häntä siitä piikitellään. 
Santerin isä kuoli hetki sitten pitkän ja tuskallisen sairastamisen jälkeen. Santeri lupasi isälleen pitää äidistä huolta.

Markus, 46-vuotias mies. Elämää täynnä. Ystävien mukaan niin rakastettava ja niin rakastava. Sosiaalinen, hauska ja puhelias. 
Markus teki itsemurhan muutama viikko sitten. Kukaan ei osannut aavistaa.

Tarinat ovat fiktiivisiä, mutta perustuvat tositapahtumiin. Niiden tarkoitus on saada huomaamaan, että emme koskaan voi tietää, mitä toiset ovat joutuneet kokemaan, ja millaisten asioiden kanssa joutuvat kamppailemaan. Vaikka olettamuksilla ei välttämättä pahaa tarkoittaisikaan, ne voivat silti satuttaa. Kaikelle on syy – myös toisten käyttäytymisille. Hyväksytään siis jokainen sellaisena kuin he ovat, ja rakastetaan kaikkia.  Rakastetaan myös niitä, jotka eivät rakkauttamme mielestämme ansaitsisikaan; he saattavat olla juuri niitä, jotka sitä eniten tarvitsevat.

Kuva otettu Googlen kuvahausta.
(http://blogi.foreca.fi/)

Kuva otettu Googlen kuvahausta.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Kauniita tekoja

Vuosia sitten minulta kysyttiin, mikä on mielestäni kaunein tietämäni sana. Kaunein sana. En osannut vastata, on niin paljon kauniita sanoja! Rakkaus on kaunis. Aurinkoinen on kaunis. Kaunis on kaunis. Minua jää kamalasti vaivaamaan, jos en osaa vastata kysymykseen enkä saa mielenrauhaa ennenkuin löydän vastauksen. Niinpä kesti pitkän aikaa ennen kuin sain kaipaamani mielenrauhan. Mutta löysin vastauksen! Harmi vain, etten enää oivaltamishetkellä muistanut kysymyksen esittäjää. Mutta se ei haittaa, koska kerron vastauksen nyt teille! Tulin siihen tulokseen, että kauniilla asioilla on kauniit nimet. Kuten arvata saattaa, lista on todella pitkä enkä siis edelleenkään osaa nimetä yhtä kauneinta sanaa, mutta tärkeintähän on se, että oivalsin miksi jotkut sanat ovat mielestäni kauniita.

Sana kohteliaisuus on täynnä kauneutta. Miksi? Koska kohteliaisuus on kaunis teko. Valitettavasti kovin harvinainen teko. Mielenrauhani horjuu taas pahaenteisesti, kun mietin, miksi niin harvoin kehutaan toista. Kohteliaisuus on maailman helpoin tapa saada joku hyvälle tuulelle, parhaassa tapauksessa pelastaa jonkun päivä - eikä edes maksa mitään! Kohteliaisuudella on oikeastaan mahdotonta pilata mitään, päinvastoin, + siitä tulee hyvä olo myös itselle.

Kohteliaisuuden ei tarvitse olla pelkästään suullista; se voi olla myös fyysisiä tekoja. Oli surullista eilen olla todistamassa miehen kaatumista, kun kukaan ei jäänyt auttamaan häntä ylös. Käveltiin vain ohi kuin mitään ei olisi tapahtunut olettaen, että kyllä hän selviää. Veljistä ja siskoista välittäminen ei ole enää normaalia, vaan harvinainen kohteliaisuus. 

Jo pelkästään toisen huomioiminen tavalla tai toisella (vaikka pelkkä hymy!) on kohteliaisuus, jota kohteliaisuuden vastaanottaja voi pitää arvossa pitkäänkin. Muistan vieläkin, kun monta vuotta sitten pyörästäni lähti kesken matkaa ketjut paikoiltaan, joita sitten kovasti yritin tuloksetta korjata jatkaakseni matkaa. Ihmisiä kulki ohi vähän väliä, mutta vain yksi tarjosi apuaan. Tuo ihminen jäi mieleeni, ja vielä näin vuosienkin jälkeen muistelen häntä lämmöllä. 

Pienikin kohteliaisuus voi olla jollekin kultaakin kalliimpaa, ja mikä olisikaan parempaa kuin olla tuon kohteliaisuuden antaja. Pistetään maailmankirjat sekaisin ja laitetaan kohteliaisuudet jakoon! 

Tunnelmallista alkanutta syksyä!      



Kuva otettu Googlen kuvahausta.
    

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Tunteita kuuluu tuntea!

Kävin tuossa taannoin isoäitini luona. Hän on yksi upein tuntemistani ihmisistä. Hän omistaa maailman suurimman sydämen, hän on täynnä rakkautta. Hänen silmistään huokuu - niin kummalliselta kuin se kuulostaakin - elämänkokemus, koettelemukset sekä saavutukset. Hänen silmänsä ovat väsyneet, mutta onnelliset, niin kovin kauniit.

Kuitenkin, niinkuin kaikilla, hänelläkin on omat murheensa. Hän ei silti suostu suremaan vaan kieltää itseltään negatiiviset tunteet. Mummi sanoi, että maailmassa on niin paljon ihmisiä, joilla on asiat paljon huonommin, että niiden rinnalla omat murheet ovat vähäpätöisiä.

Ennen ajattelin samalla tavalla, mutta nykyään ajatus lähinnä surettaa. On väärin kieltää itseään tuntemasta! Siinä tekee vain hallaa itselleen, ja pitkällä tähtäimellä ehkä jopa muillekin. Asia, joka jollekin toiselle saattaa olla mitätön, voi sinulle olla suurtakin suurempi. Ei sitä kannata pyydellä anteeksi. Itselleen täytyy antaa lupa tuntea. Paljon murehditaan sitä, kuinka nykyään ihmiset vertailevat itseään liikaa muihin, mutta silti korostetaan epätasa-arvoa ja muistutetaan siitä, kuinka jotkut näkevät nälkää tai menettävät läheisiään sodan jaloissa. En tarkoita, etteikö asioista olisi hyvä olla tietoinen, mutta niiden vertaaminen omaan elämään ei valitettavasti tuo ruokaa nälkää näkevän lautaselle; se vain pahentaa omaa oloa ja pahimmassa tapauksessa katkeroittaa. Siitä ei siis kukaan hyödy.


Jos onnistuit jossakin, iloitse siitä; jos sinua surettaa, sure. Antakaa itsellenne lupa tuntea. Tunteet on luotu tunnettaviksi!



Aurinkoista ja tunnerikasta viikkoa jokaiselle!



Kuva: www.taiwas.net/tunteet

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

"Kiire on vain asenne"

Työssäni näen ja opin kaikenlaista koko ajan. Tarkennukseksi: olen siis ammatiltani lähihoitaja ja työskentelen kehitysvammaisten asuntolassa. Nyt en kuitenkaan oppimisella tarkoita perushoidollisia taitoja; tarkoitan, että lähes joka päivä löydän joko uuden piilotetun avaimen onneen tai jo aiemmin löydetyn, mutta uudestaan kadotetun. Tämän vuoden asuntolassamme työskentelyni aikana elämänlaatuni on parantunut huomattavasti, ja asioiden tärkeysjärjestykset ovat heittäneet kuperkeikkaa varsin useaan otteeseen. 
   Mutta se siitä työni ylistämisestä! Tämän kirjoitukseni aiheena on kiire, ja työni otin puheeksi, sillä aion sieltä ottaa pari esimerkkiä aiheeseen liittyen. 

Kaikki siis riippuu ajankäytöstä, eikö niin? Minun mielestäni ainakin. Usein (aina) aamuvuoroihin joudun polkea unenpöpperöt silmiä painaen tuhatta ja sataa, jotta olisin viimeistään sen minuuttia vaille seitsemän paikalla, kun taas iltavuoroihin mentäessä ehdin herättyäni rauhassa nauttia aamupuuroni, ja ehkä jopa katsoa jonkun kivan tv-ohjelmankin. Aamuisin vain päätän käyttää kaiken mahdollisen ajan nukkumiseen. 
   Sitten on ne kahvittelut. Eräs kiireinen naisasukas saapuu kahville aina hermorauniona siitä, kun olisi taas niin paljon tekemistä, mutta niin vähän aikaa! Kauhistus, kun ei millään ehtisi taaskaan tehdä kaikkea (koska mitään ei tietenkään voi jättää huomiseksi). Sitten on tämä pappara, joka ei päivisin muuta teekään kun katsele tv:tä ja odota kahviaikaa. Kun kahviaika vihdoin koittaa, vedetään kuppi ykkösellä alas ja kiireenvilkkaa sipsutetaan takaisin tv:n ääreen. Kahvikuppi on jo matkalla tiskikoneeseen, kun "kyllä eläkkeellä on aikaa"-pappa vasta rauhassa rullailee pyörätuolillaan huoneestaan pöydän luo, jossa häntä kutsuvasti odottaa lämmin, kahvipavuilta tuoksuva juoma. Kahvilautasella makaa lusikka, jolla juomaa sitten rauhassa hämmennellään pienten ryystöjen välissä. Tämä ystävä nauttii kahvinsa kaikessa rauhassa, kuunnellen samalla hoitajien jutustelua ja naureskellen itsekseen. Hänellä ei koskaan ole kiire minnekään, ja usein hänen suustaan kuuleekin "Voi kun minä niin tykkään tästä kun on aikaa! Kyllä eläkkeellä on aikaa! Kylläpä on hyvää kahvia!". Uskon, että tässä on syy, miksi kyseinen pappa on pysynyt ikäänsä ja taustaansa nähden niin hyvässä kunnossa; hän ei stressaa eikä kiirehdi - ei sitten vahingossakaan! Tämä meidän muidenkin pitäisi sisäistää, kiireellä vain sattuu olemaan enemmän negatiivisia kuin positiivisia vaikutuksia. 

Mutta niinhän se on, nykyään kiireeltä ei voi välttyä. Se kohtaa meistä jokaisen jossain vaiheessa. Silti pitäisi muistaa ottaa rennosti ja nauttia joka hetkestä; tämä päivä on kaikesta huolimatta ainutlaatuinen elämässämme. Kaikki mitä teemme (tai emme tee) ja kaikki mitä ajattelemme (tai emme ajattele), tulee vaikuttamaan tulevaisuuteemme - joko hyvällä tai pahalla. Vielä viimeiseksi esimerkiksi voin kertoa sen, että ennen en millään löytänyt aikaa urheilulle, aina oli jotakin "tärkeämpää" tekemistä. Nykyään vietän huomattavan paljon enemmän aikaa kuntosalilla huhkien ja itsestäni huolehtien. Kyse on loppujen lopuksi siitä, kuinka päättää aikansa käyttää. 

Taidankin seuraavaan aamuvuoroon herätä vartin aikaisemmin, että ehdin rauhassa polkea ja nauttia raikkaasta ulkoilmasta. Kiire kuitenkin on vain asenne!

Oikein nautinnollista loppuviikkoa! 

(Otsikko on alkujaan Armi Ratian viisauksia.)


Kuvat otettu Googlesta. 

         

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Tonyn tarina

Tutustuin tänään tarinaan Tony-norsusta. Se on tarina haaveista ja niiden toteuttamisesta, se on tarina rakkaudesta. Tarina kosketti minua sen verran, että haluan jakaa sen kanssanne. 


Olipa kerran vanha talo, jossa oli hyvin viritetty piano. Ja pianossa asui hiiriperhe. Hiiriperheellä oli kaikkea, mitä hiiri vain toivoa voi, koska he olivat sijoittaneet juustokakkutehtaaseen. Rouva Hiiri halusi talon tulvivan musiikkia ja hyppi siksi koskettimien päällä. Hiirten ainoa ongelma oli kissa, joka asui samassa talossa. Eräänä kauniina kesäaamuna pienin hiiri kuuli ovelta kolkutusta. Se avasi oven. Ovella seisoi suurin norsu, minkä hiiri oli koskaan nähnyt. "Hauska tavata. Minä olen Tony. Kuulin kaunista musiikkia ja halusin tietää, mistä se tulee." Tony oli päivisin kiertelevä taikuri ja iltaisin oopperalaulaja ja se taikoi hiiret näkymättömiksi kissan silmille. Hiiriperhe tunsi olevansa turvassa, ja kaikki olivat onnellisia. Rouva Hiiri oli niin iloinen, että Tonyn lähtiessä se vilisti Tonyn kärsää pitkin ylös asti ja suikkasi suukon sen poskelle. Tony pyörtyi saman tien. 

     Joskus Tonyn oli vaikea puhua muille. Siksi se kirjoitti rouva Hiirelle kirjeitä. Sitten tapahtui jotakin uskomatonta. Kun norsut hermoilevat puhumista liikaa, ne alkavat tanssia. Tony piti valssista. Se ei ehtinyt silmiään räpäyttää, kun tanssi jo valssia rouva Hiiren kanssa kuunvalossa. 


- The Magic of Belle Isle - 



Uskaltakaa unelmoida, ja uskokaa unelmiinne. "I don't believe in last chances, I've had too many of them." 


Unelmientäyteistä viikonloppua!